Viimeinen kirja

Verkkojulkaisu 2011

Runoni ovat jälkiä lumessa
Joka on sulanut jo aikoja sitten

Ei koskaan voi olla varma mitä löytää, se tulee aina lahjana.
Kauneimmat kukatkin annetaan vain tunteena
Joka jättää vastaanottajalleen vapauden
Mielessään valita ne

Jos tunnet jotain
Jonka enkelit kertoivat sinulle
Sano
Ja älä pelkää
Olet niin syvällä sielussani
Et saa mennä

Tulee joskus mietittyä
Mitä kylvää ja kuinka paljon
Sitä pitää sato jaksaa korjata
Niittää ennen talven tuloa

Mitään ei saa ilmaiseksi
Ollakseen hyvä
On ihmisen joskus oltava myös paha

Kosketelkaamme toisiemme sielun herkkiä kieliä...
Ei yksikään sävel ole turha
Totuus on kuulijan korvassa
Ja kuulija voi sanoa soittajalle että viritä harppusi....
Tai nauttia niistä sulosävelistä.

Oi äitini
Sinä omenapuu
Pian olen kypsä putoamaan
Jospa en joutuisi tallatuksi
Mieluummin
Vaikka naapurinpoikien reppuun
Äitini
Kiitos
Kun kannoit minua oksillasi tähän asti

Veljeni
Makaat siellä sairaalassa
Lääkärit sanoivat että kuulet kyllä
Vaan edes sormeasi
Et voi liikuttaa koskaan
Kun synnyit olin viisivuotias
Muistan kun äitisi oli raskaana
Kyselin isovanhemmiltani
Miksi tuo nainen oksentaa
Nyt ymmärrän
Hän odotti sinua
Sinua ja toista veljeäni
Teillä on viisi minuuttia ikäeroa
Sinä olet meistä kolmesta nuorin
Lokakuussa 40... luulin
Nuoremmasta päästäkö alkaa karsiminen
Veljessarjassamme?
Veljeni
Kiitos muistostasi
En halua tulla sänkysi viereen nyt
En pysty
Vaan taidan tulla
En tiedä haluanko nähdä sinut siinä
Haluan kai vaalia kauniita muistoja
Saattaa sinut hautaan
Vaan en unohtaa milloinkaan
Kiitos kun olit olemassa

On monta ihmeellistä asiaa maan päällä
Ei lopu itku itkemällä
Ei nauru nauramalla
Ei laulut laulamalla
Ei viina juomalla...
Kauanko listaa olisi jatkettava?
Se ei koskaan lopu
Vaan elon aikamme
Se loppuu joskus kyllä

Sitten ei voi enää sanoa
Etteikö tuulella ole ystävää
Näin lausui veljeni
Tarkoittaen hetkeä
Kun pikkuveljemme tuhka
Ripotellaan

 

Mulla ei ole muuta kuin uneni
Minun todellisuuteni on hetkissä
Jolloin matkustan maisemissa
Jotka luo haaveni.
Aamulla olen tyhjä ja kaikki on kylmää, kuollutta.

Nuoruudella ei ole tulevaisuutta
Vain muistot lisääntyvät
Joka hetki sinun on opittava ymmärtämään.

 

Vapaus

Vapaus loukkaantumisesta Ei se ole kuin pelkoa Vapaus siitä että rakastat Ja joudut ottamaan siitä vastuun Kun et enää jaksa

Rakkaus

Kun et enää uskalla
Ei se ole rakkautta
Se on pakoa vastuusta Rakastatko vai pelkäätkö?
Kun et enää jaksa
Pelko Ettet enää uskalla rakastaa

Ettet uskalla olla vapaa
Ja vapaus
Se on kaiken esteenä

 

Menin hiljaa etsimään sanoja
Menin etsimään ajatuksiani joita en löytänyt.
Menin etsimään ja pelkäsin ettei niitä enää ole.

Löysin ajatuksia ja sanoja,
Mutta pelkäsin voiko ne kirjoittaa
Vai pitääkö ne laittaa vain roskiin
Ettei tarvitsisi enää enempää hävetä

Ei enempää kuulla komentteja
Eikä miettiä onko luvallista enää tuntea mitään
Ilman toisten lupaa.

Useammin suru on kaunista
Kuin kauneus surullista

Haaveet luodaan ehkä rikottaviksi
Mutta avaimet annetaan aina kahden ihmisen käteen.
 

• Miksi maailmassa niin usein käy näin
  löysin viimeinkin ystävän
  vaan lähdit toisin kuin muut
  olit kainalossani
  kuulin hiljaisen henkäyksen
  
  minä heräsin huokaukseesi
  näin enkelin lentävän ikkunasta
  katsoin sinuun
  olit kainalossani
  kutsuin sinua nimeltä
  et vastannut ja tiesin silloin että
  olit se enkeli joka lensi ikkunasta
  
  lähdit jäin taas yksin
  Mutta en jäänyt yksin niinkuin ennen
  kun minulla oli kaikki mitä luulin
  mutta ennen sinua minulla ei ollutkaan ketään
  
  (minulle jäi sinun muistosi)

1. Ihmisen elämä on täynnä voimakkaita tunteita
   Niistä voimakkaimpia on rakkaus ja kaipaus
   En halua kertoa negatiivisia
   Sillä tämä runo on juuri sinulle
    

 

 

 

 

 

 

 

• En voinut tietää illan olleen viimeinen
• En sanojasi jotka piilotit jos väärin ymmärsin
• Kuulin vain olit mennyt
• Tiesitkö itsekään että kerroit
• Sanoit jotain joka jäi vaivaamaan
• Vastaus tulee
• Siiheen uskon ystäväni RIP

© Esa Kivikoski 1984-2011.
All Rights Reserved.